Helsingin sanomien artikkelissa (7.1.2020) todetaan Tampereen olevan selvästi vaarallisin kaupunki jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Artikkelin pohjana on käytetty tietoanalyytikko Mika Sutelan tekemää koontia Tilastokeskuksen tekemästä tieliikenneonnettomuustilastosta vuosilta 2017-2019. Tampereella tieliikenteessä kuolleista jalankulkijoita tai pyöräilijöitä on 78 %, mikä on yli 20 prosenttiyksikköä enemmän kuin toiseksi vaarallisimmassa kaupungissa, Turussa.
Suurimpia yksittäisiä tekijöitä tällaiselle tulokselle on liikennesuunnittelu, jota Tampereella on tehty vuosikymmeniä autoilun ehdoilla ja viimevuosina joukkoliikennejohtoisesti. Tämä näkyy jalankulku- ja pyöräilyväylien verkottumisen heikkoutena, risteysalueiden huonolaatuisessa suunnittelussa ja kulmakivien käytössä: kaupungissa ei ole kuin muutama laadukkaaksi tai hyväksi luokiteltava eri kaupunginosia yhdistävä väyläverkosto. Pitkään kulmakivien käyttöä on perusteltu kulttuurillisilla syillä, mutta alati kehittyvässä kaupungissa ei voida ylläpitää yli sata vuotta sitten alkanutta tehdaskaupungin kulttuuria.
Verkoston huonolaatuisuuden osalta tilanne on haastavin pyöräilijöille, joiden väylät päättyvät yllättäen ilman opastetta seuraavalle väylälle. Väylä voi myös vaihtua toiselle puolelle ajorataa äkillisesti. Järkyttävin seikka kuitenkin on, ettei väyliä ole merkitty, kuten kaupungin kevyenliikenteen kartassa on ilmoitettu, vaan osa kartassa olevista pyöräteistä tai yhdistetyistä kulkuväylistä on itse asiassa kävelyteitä. Usein risteysalueilla pyörätiellä on kulmakiven vuoksi muutaman sentin pudotus (vaikka suunnitelmassa olisikin ollut 0-tasoon asennettu kivi), joka aiheuttaa vaaratilanteita jo itsessään. Lisäksi keskusta-alueen laatuväylillä jalankulkijat on ohjattu odottamaan liikennevalojen vaihtumista pyörätielle. Toki pyörätielle on asiaan kuuluvasti maalattu suojatie, mutta koskaan jalankulkijoita ei voi laittaa odottamaan tien ylittämistä suojatielle. Eihän näin toimita ajoratojenkaan osalta!
Puutteelliset liikennemerkit ohjaavat pyörällä liikkuvia herkästi liikkumaan kävelyteillä, mikä aiheuttaa konflikteja. Syy pyöräilijöiden ”innokkuuteen” jalkakäytäväpyöräilyssä johtuu osittain autoilijoista ja kaupungissamme vallitsevasta liikennekulttuurista, osittain autoilijoiden aggressiivisuudesta hitaammin liikkuvia kulkuneuvoja kohtaan. Autoilijat ohittavat pyöräilijät liian läheltä, ajavat liian lähellä perässä tai, pahimmissa tapauksissa, uhkaavat sanallisesti tai eleellisesti väkivallalla jopa liikennesääntöjen mukaan ajoradalla liikkuvia pyöräilijöitä. Nämä eivät rajoitu ainoastaan yksityisautoilijoihin, vaan sosiaalisessa mediassa on lähes viikoittain nähtävissä videoituja tilanteita, joissa pyöräilijälle vaaraa aiheuttaa ammattiautoilija.
Kävelijöiden ja pyöräilijöiden luottamus virkavaltaan ja koko kaupungin virkakoneistoon on myös koetuksella, sillä kävely- ja pyöräteille pysäköintiin tai työmaiden kiertoreitteihin ei ole puututtu riittävästi – tai tarpeeksi näkyvästi. Viimeisimmän ongelmatilanteen pyöräilijät kohtasivat loppiaisen jälkeen, kun etelän suunnasta keskustaan johtavalle Hatanpään valtatielle laitettiin kauppakeskus Koskikeskuksen kohdalle pyöräilyn kieltävät liikennemerkit ilman kiertotieopasteita. Ongelmalle olisi ollut moniakin ratkaisuita, joita Allianssi ei ilmeisesti ollut valmis toteuttamaan paikallisjärjestöjen painostuksesta huolimatta ennen työmaan alkua. Ratkaisuna olisi yksinkertaisimmillaan riittänyt kieltomerkkien kiinnittämisen yhteydessä pystytetyt näkyvät kiertotiekartat. Muita ratkaisuja olisi voinut olla pyöräilijöiden ohjaaminen ajoradan joukkoliikennekaistalle, sillä Hatanpään valtatien linja-autoliikenne on ohjattu etelän suunnasta suurimmaksi osaksi kiertoreiteille, tai ajoradan liikenteen rajaaminen voimakkaammin, jotta pyöräliikenteelle olisi jäänyt tilaa joko omalle väylälle tai ajoradasta lohkottuun osaan.
Vastaavia ratkaisuita pyöräliikenteen rajoittamiseksi näkee lähes jokaisella Tampereen alueella toteutettavalla työmaalla: autoliikenteen kapasiteetti pyritään pitämään ennallaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden joutuessa kiertämään joskus pitkiäkin matkoja.
Tampereesta on mahdollista saada jalankulkijoille ja pyöräilijöille turvallisempi kaupunki, mutta se vaatii useita muutoksia aina kaupunki- ja työmaasuunnittelusta liikennekulttuuriin. Kevyt liikenne on myös liikennettä, ja sitä tulisi myös väylien osalta näkyvästi kohdella sellaisena!
– Hallituksen jäsen Vesa-Pekka Tuomaala